30.05.2022 Sisla
- 772 sanaa Aika jännä päivä tulossa tänään. Minulla olisi Foiben kanssa ensimmäinen virallinen estevalmennus tänään iltapäivästä ja, vaikka aikaa valmennukseen olisi vielä muutama tunti, vatsassa vääntelehti jännitys jo hiukan ikävästi. Aamupalakaan ei meinannut maistua, mutta pakotin itseni mutustamaan yhden voileivän. Mikään ei olisi ikävämpää kuin perhosten möyriessä vatsassa, olisi vielä nälkäkin. Nappasin vielä toisen voileivän mukaani ja taiteilin eteisestä itselleni saappaat jalkaan ja lähdin katsomaan, mitä hevosille tänä aamuna kuului. Aamu oli aurinkoinen ja melko lämmin vaikka elettiin vielä toukokuuta. Jossain kauempana kukkui käki, kun kävelin kohti pihattotarhoja. Pojat ravasivat tanner tömisten vastaan portille ja ajatus aamuheinien saamisesta sai ne hiukan kiihtyneiksi, vaikka pihattotarhoissa alkoi maasta nousta talven jäljiltä syötävääkin. Yesper ravaili muutaman kerran portilla edestakaisin häntä ja korvat tötteröllä. Jätin pojat tarhaansa hillumaan ja käännyin tammapihaton puoleen. Oli ihana huomata, miten porukka oli jo laumaantunut ja tuli sen suuremmitta ongelmitta toimeen loistavasti. Tammoista ainoastaan Bella kiinnitti tulooni mitään huomiota ja tuli aidalle kärkkymään voileipääni, josta en ollut ehtinyt ottaa haukkuakaan. “Höpsö tamma”, naurahdin tammalle, joka kurkotteli aidan raosta leipääni. “Sinä se olet tottunut saamaan haluamasi”, sanoin, kun tamma vetäytyi aidalta ja jäi katselemaan minua vähän kauempaa tuimasti. “No ole hyvä. Kohta saatte heinääkin sinne”, sanoin ja kurkotin käteni aidan välistä Bellalle, joka haukkasi koko leivän kädestäni kerralla, sitten se kääntyi ja käveli pois muiden tammojen seuraan. Kävin aitasta noukkimassa hevosten heinät ja jaoin ne aamun aikana kullekin porukalle pieniin kasoihin, jokaiseen tarhaan. Hevoset saavat viettää hyvällä ilmalla yönsäkin ulkona ja moni hevonen onkin tähän järjestelyyn ihan tyytyväisen oloinen. Hevoset jäivät tyytyväisinä syömään heiniään, mutta väkirehuja eivät ne vielä saisi, sillä valmennukseni alkaisi pian. Foibe oli virkeän oloinen, kun kävin muutaman herkun kanssa hakemassa sitä tarhasta. Sain riimut Foibelle päälle ja se hamusi itselleen heti toisen herkun ja lähdimme valmistautumaan valmennukseen. Aamutoimien aikana olin unohtanut jännitykseni, mutta nyt Foiben satulaa ja suitsia aitan varustehuoneesta hakiessani perhoset vatsaani palasivat. Valmentajan saapumiseen olisi vielä reilusti aikaa, mutta halusin varustaa Foiben kaikessa rauhassa ja keretä ratsastaa Foibea kunnolla hetken ennen estevalmennusta. Foibe oli uusin hevoseni Sysälässä ja tähän asti olimme vain tutustuneet tiluksiin pikkuhiljaa ja käyneet esimerkiksi kävellen lähimpiä polkuja tutkailemassa. Halusin valmentajan tulevan katsomaan ensimmäiset viralliset treenit, jotta ammattilainen pääsee sanomaan sanansa Foibesta ja ratsastuksestani. Foibe oli valppaana karsinassaan ja selkeästi se tiesi, että jotakin erilaista olisi edessä. Usein en vielä tähän aikaan ratsastamaan lähtenyt. Harjattuani Foiben, nostin satulan selkään ja liuutin sen oikeaan kohtaan. Noukin vyön Foiben mahan alta ja kiinnitin sen ensin löysälle. Suitset kuolaimineen meni päälle helposti ja pyörittelin apuohjia hetken käsissäni, kunnes päätin jättää ne pois. Sitten vielä suojat jalkaan ja Foibe oli valmis. Talutin Foiben kentälle ja nousin aidalta kiiveten Foiben selkään. Alkuun menimme reipasta käyntiä kenttää ympäri. Foibe kulki reippaasti korvat askelten tahdissa heiluen. Alkuun ihan vain hengittelin rauhallisesti Foiben selässä. Pikkuhiljaa aloin keskittyä istuntaani ja mukautin sitä Foiben isoihin harppoviin askeliin. Pikku ponit ja hiukan pullavan suomenhevosen askellus on hiukkasen eri tuntuista kuin ison puoliveristyyppisen hevosen ja uskon, että Foiben harppomiseen kestää hetkisen totutella. Foibe kulki reippaasti ja katseli ympärilleen. Hetken vielä kävelimme kentällä ja sitten nostin ravin. Foibe tormistautui ja humputteli isolla askeleella uralla. Hump Hump hump hump hump olisi varmaan ääni, joka Foiben ravista kuuluu, jos sitä olisi pakko kuvailla. Vaihtelin suuntia ja pyysin Foibea välillä hidastamaan raviaan hiukan, jolloin sain sitä hitusen tormistautumaan ja kokoamaan askeliaan. Ratsastin ravissa tarkasti kulmissa ja käännöksissä. Onni on iso kenttä, jossa olisi tilaa tehdä kunnolla asioita iso askelisenkin hevosen kanssa. Kentällä mahtuu loistavasti laukkaamaankin. Nostin ympyrällä laukan ja laukkasin erilaisia ympyröitä hetken. Auto kaarsi pihatielle ja parkkeerasi parkkipaikalle. Valmentaja oli saapunut paikalle. Jännää. Moikkasi hänet ja hän käveli heti kentälle ja puhuimme hetken. Minulle tuli heti hänestä hyvä fiilis ja uskoin, että hän osaa ottaa meidän haasteemme ratsukkona hyvin valmennuksessa huomioon. Esteet kentälle koottuaan valmentaja neuvoi minulle, miten esteet suoritan. “Minulla olisi vielä yksi asia”, sain sanottua juuri ennen kuin lähdimme suorittamaan esteitä. “Minua hieman jännittää. Tämä on meidän ensimmäinen yhteinen valmennus ja vaikka Foiben kanssa on mennyt kaikki loistavasti, en vielä ole hypännyt sen kanssa isoja esteitä. Se on esteillä aika voimakas ja hyppää todella vahvasti. Vauhtiakin löytyy.” “Loistavaa, että sanoit. Se on rohkeaa. Ei haittaa ollenkaan, että jännittää. Tehdään ensin helpompia asioita ja katsotaan miten ja mihin asti edetään. Teidän tahtiinne siis mennään.” Valmentaja sanoi hymyillen. “Otetaan yksittäisiä esteitä ensin. Ota ensin tuo ristikko yksittäisenä ja sitten voit tulla ristikon ja pystyn.” Ratsastin ristikon ensimmäisenä ja Foibe tuntui uskomattomalta. Ei me ehkä mitään maailmanluokan jätti esteitä ylitetty, mutta hullulta hyppääminen Foiben kanssa silti tuntui. Loppu valmennus sujui hyvin ja suoritimme esteillä jo valmentajan suunnitteleman radankin ja valmennuksesta jäi inspiroitunut olo. Ehkä meidät Foiben kanssa nähdäänkin vielä vaikka kilparadoilla. Saas nähdä! |