Jos joku rymistelee läpi aidoista, se on todennäköisesti Yesper. Jos joku onnistuu puraisemaan sinua takamuksesta, se on todennäköisesti Yesper. Jos joku onnistuu telomaan itseään jotenkin kummallisesti, se on todennäköisesti Yesper.
e. Yesenia RH Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja lempinimiä Yesenialle onkin kertynyt liuta.
Luonteeltaan Yesperin emä on mieleenpainuva ja suloinen yleisilme ei ainakaan tammaa pahenna. Päinvastoin. ADHD tapaukseksikin luonnehditty Jessi on oikeasti ihan mukava hevonen, jonka kanssa ei pidä hukata huumoriaan ja Yesper onkin perinyt emänsä kaikki luonteenoikut. ei. Tartan RH Yesperin emän isä on koko maassa tunnettu jalostusori Tartan RH, joka on omistajansa kanssa on kiertänyt Suomessa ainakin valjakkokisoissa ja suurin saavutus taitaa olla Suomen valjakko mestaruus ja useita onnistumisia ja sijoja myös pienissä koululuokissa ympäri maata. Tartan RH on vaikuttava näky kaksi värisine harjoineen ja hulmuavine tupsuineen, mutta kokoa ei ole tälle orille siunaantunut 160 senttiä enempää. Pientä kokoa korvasi kuitenkin melko kipakka, tulinen luonne, joka periytyi Tartanin tyttären pojalle valitettavan selkeästi. eii. Nathan RH oli aikanaan oikein arvostettu hevonen irlannincob piireissä ja saavutuksia onkin kerääntynyt niin valjakosta kuin kouluratsastuksestakin helpolta tasolta. Nathan RH valitettavasti kuoli melko aikaisin juuri huipulla ollessaan. Nathan ei siis kerennyt täysin näyttämään mihin asti sen voitokkuus olisikaan yltänyt. Onneksi tästä ruunikon värisestä orista jäi muutama pakaste ja tällä orilla onkin lukuisia huippuhienoja jälkeläisiä, joista yksi on Sysän Yesperin emän isä Tartan RH ja tämä ori onkin luonteensa perinyt juuri Nathanilta. Kipakkuus on siis kulkenut suvussa Yesperin emän puolen isälinjassa. eie. Tiria RH:sta ei ole muuta kuin oikein hyvää sanottavaa. Upea tamma, joka teki loisto uran kouluratsastuksen parissa ja hurmasi tuomarit näyttelykehissä. Jos ei siinä ollut vielä tarpeeksi oli tammalla lisäksi mutkaton ja lempeä luonne, jota harmillisesti ei oripojilleen periyttänyt. Pientä, jopa ponimaista olemustaan se kyllä pojilleenkin jakoi. Tamma keräsi ihailuja myös lasten parissa ja loistokkaan kilpauransa päätteeksi päätyi eräälle lasten kanssa työskentelevälle ihmiselle, josta Tiria RH sai eläkeuran toimimalla terapiaratsuna pienten erityislasten kanssa. ee. Yahave RH Yessin lempeäluontoinen emä, jonka äidinvaisto on kymppi plussan luokkaa. Tämä tamma ei ole juurikaan menestystä kilparadoilta kerännyt ja taitaa vain helpon Cn liikkeet, mutta rakenteeltaan sopusuhtainen ja kauniin muotoisen pään ja kaulan omaava nätin värinen tamma lempeine luonteineen oli oiva puoliso ajatus tulisieluiselle Tartanille. Onneksi tamma periyttikin vahvasti omaa olemustaan ja äidillisellä otteella sai suitsittua Yesenia RH:n, Yesperin emän, melkoisen mallikkaaksi emäksi omille varsoilleen. eei. Saul RH oli aika tuntematon tapaus ja tämän orin saavutuksia olikin jo hieman haastavampi kaivella. Muutama valokuva kuitenkin löytyi ja niissä Saul oli kuorrutettuna ruusukkeilla. Hevosen vieressä oli riemukkaan näköinen ratsastaja ja taustalla näkyvien esteiden edessä valmiina antamaan toimittajille haastattelua. Veikeän värinen ori on eläessään saanut vain yhden tamma varsan ennen ruunaustaan ja ilmeisesti sitten myyty, jollekin yksityistallille eläke vuosiaan viettämään. eee. Priscilla RH oli aivan tavallinen mustan värinen hevonen aivan tavalliselta tallilta ja tälläkään tammalla ei ollut suurempaa menestystä kisakentiltä. Tamma oli aluksi toiminut ratsastuskoulussa aloittelijoiden ratsuna, mutta loukkaantuminen oli tehnyt sen ratsastuskoululle hyödyttömäksi ja tamma oltiin myyty jalostuskäyttöön. Pricilla saikin muutaman hienon varsan ennen kuolemaansa ja yksi näistä varsoista oli Sysän Yesperin emän emä Yahave RH. i. Norman Dax on komea mustavalkea pystyharjainen ori, jonka luonne on kultaa. Yesenialle täydellinen puolisoehdokas tasaisen rauhallisen luonteensa ansiosta, sillä Yesenian suvunpuolen oreilla räjähtävyyttä olisi jo ihan tarpeeksi. Siksi oriksi Yessille valikoitui superkiltti ori Norman Dax. Ori on kisannut valjakossa noviisi tasolla ansioituneesti ja ori on saanut useamman hienon varsan, jotka ovat ehken hiukkasen enemmäntyypillisen irlannincobin tapaisia, kuin Yesper. Kirjoittajana Sisla
- 224 sanaa “Eläinlääkäri voisi melkein muuttaa meille asumaan, kun on tällä viikolla käynyt meillä melkein päivittäin,” puuskahdin huolestuneena Undea katsoessani. Ruuna oli jo silminnähden virkeämpi, mutta pelkäsin sen johtuvan kipulääkityksestä, sillä ruuna söi edelleen hiukan huonosti. “Tällä viikolla eläinlääkäri on käynyt Unden takia kolmesti ja kerran hän vilkaisi Jyskan jalkaakin. Se ei ollut vakava vamma ja Jyska on ihan normaali itsensä. Ja lisäksi Yesperin ruunaus tänään. Onneksi ei tarvinnut lähteä klinikalle, vaan toimenpide onnistuu täällä.” Olin pyydystänyt Yesperin tänään aamulla laitumelta toimenpidettä varten ja nyt vain tunti sen jälkeen poika nuokkui rauhallisena karsinassaan parantumista aloitellen. Toimenpide oli ollut nopea ja mennyt hyvin. Juttelimme vielä hetken lääkärin kanssa ja hän antoi Yesperin jatkohoito-ohjeet sekä tarkasti vielä Unden voinnin ennen lähtöään. Tallilaiset tulivat juuri tallipihaan eläinlääkärimme lähdettyä. Yhdessä saimme nopeasti karsinat siivottua ja lisäsimme jokaiseen karsinaan vielä uudet purut pohjalle. Sen jälkeen jokainen lähti omiin töihinsä, kuka minnekin ja itse päädyin raahaamaan lisää heinää hevosille ulos. Kuljin siis tallin ja tarhojen väliä talikon kanssa kymmeniä kertoja ja jaottelin heinät mahdollisimman moneen pikku kasaan ympäri tarhoja, jotta jokainen pääsisi rauhassa syömään halutessaan. Hepat olivatkin tyytyväisiä heinäannoksiinsa ja enemmittä rähinöittä jokainen rauhoittui syömään heiniään. Hetken ajan katselin muutaman tallilaisen ratsastusta kentällä, mutta pian käännyin kannoillani ja lähdin vielä vaihtamaan hevosille vesiä tarhoihin. Tänään olisi vielä paljon arkisia puuhia jäljellä ja parempi olisi nyt ryhtyä äkkiä hommiin :D |