01.09.2020 Maastot tutuiksi -tapahtuman pohjatarina
Kirjoittajana Sisla - 584 sanaa Syyskuun alkuun oli luvattu hellettä ja sehän sopi mainiosti suunnitelmiini. Olin jo pitkään suunnitellut tallilaisille maastoreissua, jossa kävisimme tutustumassa lähimaastoihin, jotta tallilaiset osaisivat maastoilla Sysälän vaihtelevissa maastoissa ilman eksymistä myös keskenään tai yksikseen. Olin innoissani, sillä kelikin oli syksyn alkuun, mitä mainioin ja uhosin, jopa vieväni porukan Ruunaveden rantaan uittamaan hevosia. Annoin myös vapauden jättää satulan kaapin perälle, jos ratsukko niin halusi. Olisin itsekin lähtenyt ilman satulaa, mutta hetken mietittyäni ymmärsin, että minulla täytyisi olla vähintää tikapuut mukana, jotta pääsisin takaisin Jyskan selkään korpimaastossa. Satuloin Jyskan ja laitoin Viennan hoitohevosen Muksun valmiiksi yhdessä Annen kanssa, kun hän laittoi Weraa valmiiksi. Kyselin Annelta, millä mielellä hän olisi reissulle lähdössä hevosensa kanssa. Iloitsin myös siitä, miten ison porukan olimme saaneet koolle. Koko poppoo ei ollut mielestäni ollut kokonaan koossa kertaakaan ja osa tallilaisista eivät olleet vielä edes tavanneet toisiaan. Hevoset olivat kyllä saaneet tutustua toisiinsa tarhoissa, tallissa ja laitumilla aitojen takaa ja olivatkin jo tulleet sinuiksi toistensa kanssa. Olimme Annen kanssa hyvissä ajoin ennen muiden tuloa jo kentällä verryttelemässä hevosiamme ja näimme Zetan saapuvan kävellen tallille. Hän tullessaan nappasi Santun pihatosta, jonne Nalle ja Fanni, jäivät rauhallisina katsomaan uuden heppakaverinsa perään. Zeta suuntasi Santun kanssa talliin. Samalla hetkellä pihaan kaartoi auto, josta Jaana nousi ja tervehti meitä iloisesti heilauttamalla kättään. Hän käveli talliin, haki riimun ja narun ja palasi hakemaan Rampon tarhastaan. Uskoin, ettei heillä menisi kauaa laittaa hevosensa valmiiksi, olivathan he uskaltautuneet reissulle ilman satuloita. Pihaan pyöräili nuori nainen, jota suurin osa meistä ei vielä tunnistanut. Arvasin hänen olevan Vienna ja ratsastin kentän reunalle tervehtimään nuorta naista. “Hei! Sinä varmasti olet Vienna! Muksu on jo valmiina karsinassa. Nappaa oripoika mukaasi ja tule kentälle niin kerkeät vielä lämmitellä sen kanssa ennen maastoon lähtöä, hihkaisin Viennalle ja hänkin katosi talliin. Pian olimme kaikki kentällä ja kaikki saivat ratsastaa noin kymmenisen minuuttia tunnustellen, miltä hevoset tuntuivat tänään. Ilma oli lämmin jo aamulla ja pian päätimme lähteä metsän viileyteen. Yllätin porukan, kun ohjasinkin Jyskan pihattotarhojen takaa kohti kesälaitumia. Laitumille saavuttuamme ohjasin porukan tyhjälle laidun lohkolle. “Heti alkuu otetaankin pikku laukkapätkä tästä aina päätyyn asti.” Osa innostui ja osa varmaan kauhistui, mutta kaikki meni hyvin ja pääsimmekin päästelemään laitumella oikein kunnolla. Siitä reitti vei laitumien välistä takaisin päin tallipihan ohi pellolle, jonka reunaa ratsastimme metsäpoluille. Näytin, joka suuntiin viittoillen mukavia eripituisia lenkkejä, joita voisi itsenäisesti kukin hevosensa kanssa ratsastaa. Kertoilin tilan ja sen ympäristön historiaa sen, minkä tiesin ja Zetakin osasi kertoilla seudun historiasta minulle ja muille. Pian saavuimme autiotalon nurkille. Kysyin tahtoisivatko muut piipahtaa autiotalon tai paremminkin sanoen kartanon pihapiirissä, muttei kukaan halunnut. Miksiköhän? Olikohan auringonvalon pimentävällä tiheällä kuusikolla ja jonkun linnun selkäpiitä hyytävällä huhuilulla, jotain tekemistä tämän kanssa. Ohitimme autioituneen kartanon ja suuntasimme suon reunaa Ruunaveden rannalle, kohti uittopaikkaa. Uittopaikalla kodan savupiipusta tuli jo savua ja päivä oli kerennyt kuumimpaan hetkeensä. Metsässä helle ei tuntunut, mutta rannalle paistoi aurinko suoraan. Vienna kerkesi ensimmäisenä rantaan ja Muksun selästä laskeuduttuaan kumartui kokeilemaan veden lämpötilaa. “Ei ole kyllä yhtään lämmintä tämä vesi,” hän hihkaisi meille muille. Olin silti yllättynyt kuinka moni uskaltautui uimaan :D Itse olen kaamea vilukissa, mutta porukan painostuksesta kävin lopulta pulahtamassa. Jyska sen sijaan ryysi veteen roiskimaan, jokaisella jalallaan ja olin ihan iloinen, että olin kerennyt kastautumaan ennen Jyskan aloittamaa vesisotaa. Onneksi kodassa oli lämmin ja juuri parhaat makkaranpaistotulet. Matka tallille sujui rauhallisesti ja iloinen puheensorina kuului jonosta. Mitään kovin yllättävää ei enää retkellä tapahtunut. Tallilla kaikki hoitivat omat ratsunsa ja jokainen erkani omiin askareihinsa. Omalta osaltani retki oli onnistunut, juuri suunnitellusti ja uskon, että erilaisia retkiä vielä yhdessä kehitellään. Comments are closed.
|