Ensimmäinen ratsastus ja lisää tutustumista miljööseen 17.07.2023
- Kulo Susipuro Heti kun olin herännyt ja saanut muut aamutoimet tehtyä, kinusin äidin kuskaamaan minut tallille. Halusin päästä tutustumaan uuteen talliin lisää, eilen tallipäivä oli kuitenkin jäänyt suhteellisen lyhyeksi. Tänään minulla olisi koko päivä aikaa olla tallilla. Kun äiti jätti minut tallipihaan, minua juoksi tervehtimään hauskan näköinen valkoinen koira, joka oli täynnä mustia pilkkuja. Olikohan se dalmatiankoira, mietin. Isä oli juuri ostanut samanrotuisen koiran, sen nimi oli Pablo mutta mustien pilkkujen sijaan sillä oli ruskeita pilkkuja. "Hassu, kukas sä oot?" kysyin koiralta ja rapsutin sitä. Se vaikutti energiseltä tapaukselta. Menin talliin ja kysyin Sislalta lisää koirasta. Sain tietää että koiran nimi oli Adde. Samalla Sisla kertoi, että tallilla oli paljon muitakin eläimiä, hevosten lisäksi tietenkin. "Koiran lisäksi löytyy kaksi kissaa, Katti ja Kiara, kolme lammasta, Blondi, Bestis ja Bampula, ja parvi kanoja jota johtaa Huugo-kukko", Sisla kertoi. "Lampaat on pyörimässä jossain tallin piha-alueella, samoin kuin varmaan kissatkin. Kanat ja kukko löytyy aitan yhteydessä olevasta kanalasta." Halusin tavata kaikki tallin eläimet, joten menin etsimään niitä. Hevoset olivat tarhoissaan, niiden liepeillä ei mitään muita eläimiä näkynyt. Aitan ympäristössä sen sijaan kuhisi. Lampaat tepastelivat aidan edustalla ja katsoivat minua uteliaina. "Oottepas te ihania", sanoin ja lähestyin lampaita. Huomasin niiden olevan todella ystävällisiä ja ihmisläheisiä. Rapsuttelin niitä hyvän tovin, kunnes menin katsomaan kanoja. Kanat olivat tosiaan aitan vieressä olevassa aitauksessa. Niitä oli todella monen värisiä, ylväin näky oli kuitenkin Huugo-kukko. Kissoja en nähnyt, joten päätin mennä hakemaan Rambon sisälle ja varustelemaan sen ratsastusta varten, ja jatkaa "kissajahtia" myöhemmin. Rambo antoi nätisti kiinni tarhasta, sen tarhakaverit jäivät vielä nauttimaan kesäpäivästä ulos. Harjasin Rambon ensin ja lähdin sitten hakemaan varusteita aittarakennuksesta. Siellä ne kissat näköjään olivatkin, loikoilemassa aitan lattialla. Toinen kissoista näytti siltä ettei sitä voisi ihmiset vähempää kiinnostaa, toinen sen sijaan tuli heti kerjäämään rapsutuksia. "No niin söpöläiset, mun pitää lähtee tästä takaisin talliin", sanoin ja otin Rambon varusteet mukaani. Kissat lähtivät samalla johonkin, varmaan hiirijahtiin. Rambo oli kiltti varustaa joten sain sen nopeasti valmiiksi ratsastusta varten. Sysälässä ei ollut maneesia eikä oikeastaan edes ratsastuskenttää, kentän virkaa toimitti aidattu peltoalue. Se ei kuitenkaan minua haitannut, eiköhän sielläkin pystyisi ihan hyvin ratsastamaan. Sysälän miljöö oli upea, ratsastuspelto sijaitsi ihan järven vieressä. Katsoin kimaltavaa vettä ja mietin, että ehkä joskus kävisin uittamassa Ramboa. Tuo kohta näytti kuitenkin melkoisen kivikkoiselta, se ei varmaan soveltuisi uittamiseen mutta eiköhän jostain kohtaa löytyisi parempi uittopaikka. Ratsastin Rambolla kokeilumielessä, en vaatinut siltä vielä ihan hirveästi vaan lähinnä vain testasin millainen ori oli ratsailla. Annoin sen kävellä kunnon alkukäynnit, kunnes otin muutamia ravisiirtymisiä. Rambon askeleet olivat tasaiset ja mukavat istua, niissä keventäminen oli helppoa. Tein muutamia voltteja ja muuta yksinkertaista, että sain vähän tuntumaa hevoseen. Vaihdoin suuntaa ja ravailin myös toiseen suuntaan. En vieläkään meinannut uskoa, että tämä oli oikeasti oma hevoseni jolla ratsastin. Kestäisi varmaan hetki tottua ajatukseen. Ravin jälkeen hidastin Rambon taas käyntiin ja annoin sen levätä. Taputtelin orin kaulaa iloisena. Lopuksi päätin kokeilla laukkaa. Ensin nostin laukan ihan vaan suoralla linjalla, ratsastuspellon pisimmällä sivulla. Sivut eivät olleet tasamittaisia mutta eipä sekään juuri haitannut. Rambo lähti vähän vetämään laukassa, se oli selvästi innoissaan. Istuin rauhassa satulaan ja pidätin oria. Se teki pari pienen pientä pukkia, mutta en edes horjahtanut niistä. Istuntani ei ollut mikään paras mutta oli se jonkin verran jo ehtinyt kehittyä ratsastusharrastukseni aikana. Siirsin Rambon raviin ja otin pian uuden laukannoston, tällä kertaa ympyrällä. Siinä oria oli helpompi hallita. Laukkasin siinä muutaman kierroksen, kunnes vaihdoin suuntaa ja otin pari nostoa toiseenkin suuntaan. Sitten oli hyvä ottaa loppuravit ja -käynnit. "Hienoa Rambo", kehuin oria ja päästin ohjaa hieman pidemmäksi. Tämä oli ollut oikein kiva eka ratsastus, ensi kerralla kokeilisin ehkä jotain vähän vaativampaa. Oli kuitenkin hyvä edetä rauhassa kun hevonen ja koko tallimiljöö oli minulle vielä uusi, eihän tässä mihinkään ollut kiire. Comments are closed.
|